Muutosten vaikeus ja uusien asioiden oppiminen:  

Tämän jutun aihe on monelle tuttu ja osaltaan "kipeäkin" aihe. Kirjoitan muutosten vaikeudesta ja uusien asioiden oppimisesta nyt teille :) 

Kun aikoinani aloitin uimaan kilpaa olin 18-vuotias, juuri myynyt hevoseni ja saanut töitä ilmajoen uimahallilta. Minkään sortin "urheilu" harrastusta minulla ei tätä ennen ollut, hevosten kanssa olin toki koko pienen elämäni touhannut ja viimeisin projektini olikin tuo oma hevonen Veeti.

Veeti ja Maiju ilmajoella 9.3

Hevosten kanssa oleminen olikin elämäni suola ja pitkään se oli tärkein asia, osasin olla tarpeeksi rauhallinen ja kiltti mutta silti selkeä johtaja hevosille. Tästä on ollut työssäni paljon hyötyä, tarvitaan selkeyttä ja rauhallisuutta sekä lehmän hermoja kun opetellaan etuheilautusta monta päivää, kuukausia ;)
 Koululiikunnassa en oikeastaan loistanut missään: pallosilmää ei ollut, motoriikkaa ei ollut, rytmiikkaa ei sitten yhtään, myöskään voimaa saatikaan nopeutta en omistanut. En loistanut pitkillä matkoilla surkean kestävyyskunnon takia, olin vaan sitkeä ja tahmea 181 senttinen honkelo. Ainoastaan uinnissa pärjäsin jotenkin kun olin vaan hyvä vedessä, minkäänlaista tekniikkaahan en osannut!

Kun sitten aloitin uinninvalvojana pyysin hyvää ystävääni Heidiä (joka ui silloin kilpaa Jyväskylän Swimmingin edustustiimissä) opettamaan minulle tekniikoita, hurahdin täysin uintiin!! Heidi  opetti minulle alusta asti kaikki vapaauinnista aina perhoseen!! Sen kesän uin helsingin stadikalla hitaiden lanella ja jo seuraavana kesänä huristelin nopeiden radalla!

Kesän jälkeen päätin että liityn seinäjoen uimareiden seuraan ja sain paikan Eino Pursiaisen ryhmässä, muut olivat suurinpiirten samanikäisiä (16-19 v) ja uineet noin 10 vuotta. Treenejä oli 6 kertaa viikossa, aluksi uin noin 700-1000 m vähemmän kuin muut ja olin avuttoman hidas. Koko ajan tiellä ja Eikaltakin meni luultavasti hermot moneen kertaan kun en vaan ymmärtänyt vaikka sain ohjeita! Seurasin sitten vaan muita ja yritin... 

Kisoissa Seinäjoella, puidaan likkojen kanssa startteja...

Yritin tosiaan, isäni tuli seuraamaan treenejä ekan kerran joskus marraskuulla ja muistan hyvin kun hän kotimatkalla totesi että hienosti meni ja Laura, sä olet oppinut sitkeyttä! Teit mitä pyydettiin ja yritit etkä LUOVUTTANUT! 

Nuo isän sanat on jääneet selkeästi mieleen, en luovuttanut. Mitä olin AINA ENNEMIN TEHNYT KUN OLI RUVENNUT TUNTUMAAN PAHALTA. 

Australiassa asuin 5 kk 2009-2010, sielä harjoittelin 2 kertaa päivässä.

Opin hengästymään, opin väsymään ja opin olemaan huono. En luovuttanut!! 

Mutta jestas kun oli vaikeaa olla huono ja epälahjakas!! Kaikki piti oppia vaikean kautta ja tehdä tuplatyö, olin tämäntuosta ylikunnossa tai kipeä. Ei ollut motivaatiota tai oli liikaa... Saatoin ajaa seinjoelle ilmajoelta ja kääntyä vielä ennen uimahallia kotiin, sitten vain viesti valmentajalle ettei ole autoa.. 
Näitä tuli usein, opettelin ja opettelin suunnittelemaan ja ennen kaikkea menemään harjoituksiin! Pikku hiljaa sitä vaan huomasi vetävänsä lakkia päähän ja uivansa jo alkuverryttelyä, altaasta kirjaimellisesti raahauduttiin ylös ja pyörittiin pukuhuoneeseen muiden tyttöjen kanssa. Sitten seuraavana päivänä uudelleen sama. 

Vaikeimmaksi koin mennä uudelleen treeneihin sen jälkeen jos oli olosuhteiden (töiden, sairastelun tms) johdosta joutunut olemaan yli 3 päivää pois. Nuo kriittiset 3 päivää.. Ne muuttuvat niin helposti 5 päiväksi ja sitten jo viikoksi.... 

Ausseista, uin samalla radalla näiden nuorempien kanssa kun oman ikäiset meni niin kovaa :)

Tästä päästääkin siihen mistä tässä jutussa on kyse, uuden opetteluun ja muutosten vaikeuteen: 

Itselleen pitää antaa aikaa opetella ja tehdä virheitä, ei ketään ole ohjelmoitu vauvasta asti menemään harjoituksiin tai pakkaamaan reenikassia. Kyllä kaikkien pitää opetella ja oppia, parastakin välillä ketuttaa lähteä harjoituksiin tai väsyttää. 
Ja se että ne pitää opetella on hieno juttu!! Muutenhan minunkin työni olisi liian helppoa! 
Jos siis tuskailet ruokavalion ja treenien kanssa niin muista että niin me kaikki muutkin teemme, ei kukaan sisäistä yht äkkiä 4 treeniä viikossa ja hyvää/säännöllistä ateriarytmiä! Saatikaan välipalojen tärkeyttä tai annoskokoja, eikä treenien toteutuskaan ole itsestäänselvyys! 
Pitää testata, kokeilla, kysyä, kyseenalaistaa valmentaja ja omat metodit ja rehellisyys siinä oletko tehnyt kaikkesi tavoitteidesi saavuttamiseen?

Tämän takia haluan auttaa ja opettaa ihmisille liikuntaa ja terveitä elämäntapoja, ei näiden asioiden kanssa tarvitse yksin kamppailla vaan valmentajalta saa tukea ja vastauksia kysymyksiin!:)
Uusia asioita kun opettelee niin tule eteen ongelmia ja vaikeuksia, ne ovat lähes välttämättömiä. Sillon ei saa antaa kokonaan periksi, ei se HAITTAA vaikket niitä/sitä uusia/uutta asiaa heti opikkaan, aikaa on vaikka koko elämä :)


Hyvä esimerkki tästä uuden opettelusta on valmennettavani Jaana Hautamäki, tein uudet ohjelmat hänelle ja uuteen punttiin tuli tempauksen tekniikka harjoitus: "pudotuskyykky+työntö". No meillä oli treenit viime torstai iltana, Jaana yleensä oppii hyvin nopeasti asioita ja hänen kanssaan usein kokeilen kaikkea uutta kun kerran kunto sen mahdollistaa. " Tehdään nyt vielä sellanen setti, kokeillaan laittaa vielä nämä painot, entäs jos irrotat vielä käden.." Ja Jaana tekee!:) Hän on triathlon urheilija ja kunto on todellakin  sen mukainen. 
No kuitenkin tämä uusi liike "pudotuskyykky+työntö" osoittautuikin TODELLA VAIKEAKSI, sitä harjoiteltiin kauan ja Jaana jatkoi harjoittelua kun aloitin seuraavan asiakkaan kanssa. Tuli kirosanoja ja välillä Jaana jo näytti siltä että tanko lentää kirmaushallin ikkunasta kaaressa pidemmälle kuin Pitkämäen keihäs...Jaanalla varmaan kävi mielessä että jätetään nyt tämä perkele pois ohjelmasta mutta eipäs jätetäkkään! Missään vaiheessa minulle valmentajana ei tullut mieleen että jätämme liikkeen pois, jankkasin vaan että tee toistoja tee toistoja. Ja Jaana teki. Ja niin se sitten noin klo:20.30 aikaan Jaana sai tehtyä jo ehjiä suorituksia ja oivalsi mistä liikkeessä on kyse. Ensi viikon treeneissä hiomme liikettä vielä lisää mutta tämä olkoon siitä esimerkki että vaikka ensin ketutti, nauratti ja turhautti niin hän silti jatkoi yrittämistä ja haastoi itsensä!

 Ne ketkä Jaanan tuntevat, tietävät kuinka se piru kipittää pitkin metsiä ja teitä ja pyöräilee lauantai aamuisin botniahallissa ympyrää 3 tuntia, itse en edes vaivaudu lenkkiä hänelle vetämään. Altaassa saattaisin lyhyellä matkalla vielä pärjätä ( 100 m) mutta sitten tuo rautanainen painaisi kyllä ohi!  Eli mistään aloittelijasta ei ole kyse! 

Muistakaa siis tehdä pieniä muutoksia kerrallaan, antakaa itsellenne joka viikko joku uusi ja realistinen haaste jonka pystytte toteuttamaan! Näin motivaatio kasvaa ja huomaatte kuinka kehitytte. 
Ja oma PT auttaa myös arjen pyörityksessä, voimme yhdessä suunnitella viikkojasi liikunnan ja syömisten kannalta. Ja jos mietityttää jaksaako lähteä reenaamaan niin viesti valmentajalle ja varmasti tulee tsemppiä lähteä salille tai vaikka lenkille. 


KEEP IT SIMPLE!!!

Loppuun kuva NYkin reissulta, aamu kello 5 jumpalle hotellin puntille?? vähä silmtä ristissä mutta uudet housut siivitti hyvään jumppaan!:)